Pimeän poika tarttui kirjastosta mukaani, koska eräällä keskustelupalstalla oli suositeltu kirjaa. Kerrottiin, että tarina on todella koskettava ja jopa raaka. Jotkut ihmiset eivät olleet edes voineet lukea kirjaa loppuun.
Kyseessä on siis yhdysvaltalaisen Dave Pelzerin omaelämänkerrallinen teos. Lukemassani kirjassa on yhdistetty kolme osaa: Pelzerin lapsuus, murrosikä sekä aikuisuus. Kirja oli Yhdysvaltojen bestseller-listalla yli kaksi vuotta.
Tarina kertoo pienestä pojasta, joka elää tavallisessa perheessä tavallista elämää. Perheen isä on palomies, jota pieni poika ihailee. Äiti toimii kotiäitinä hoitaen kolmea poikaansa.
Daven olessa neljävuotias kaikki kuitenkin muuttuu. Alkoholisoitunut äiti alkaa käskyttää poikaansa yhä enemmän, ja lopulta Dave on ihmisarvoa vailla oleva kotiorja, joka joutuu tekemään kaikki kodinhoitotyöt. Muu aika hänen täytyy oleskella pienessä tyrmässään tai kahlittuna pihalle. Äiti kiduttaa Davea niin henkisesti kuin fyysisestikin mitä inhottavimmilla tavoilla samaan aikaan, kun muut pojat saavat leikkiä rauhassa. Isä taas on yhä enemmän poissa kotoa ja kotonakaan hän ei ole läsnä, hän on voimaton tekemään mitään. Isälläkin on alkoholiongelma.
Lopulta Dave ei ole enää mitään muuta, kuin vain pelkkä "Se", jota ei lasketa edes perheeseen kuuluvaksi.
Daven onneksi koulu huomaa väkivallan jäljet, ja tilanteeseen vihdoin puututaan. Mutta siitä alkaa vasta pienen pojan matka sijaiskodista toiseen ja perheestä toiseen perheeseen. Ja viimenkin, kun Dave löytää paikkansa, eikä häntä enää pallotella ihmiseltä toiselle, hänellä on vielä pitkä tie henkisesti kuljettavanaan. Tien päässä häämöttää vapaus, mutta sitä kohti on vaikea kulkea, koska äiti pitelee häntä yhä henkisesti pihdeissään.
Kirja on raskas lukukokemus. Samalla se on koskettava, surullinen ja kamala tositarina, joka herättää myös vahvoja vihantunteita. Tuntuu uskomattomalta lukea rivi toisensa jälkeen tuollaisesta pikkupojan ahdingosta. Kuinka julma oma synnyttäjä voikaan olla. Ja vieläkin julmemmalta tuntuu se, että oma isä voi vaan katsoa alistuneena vieressä kun oma poika kärsii. Palomies-isä, jota poika pitää sankarinaan vielä aikuisenakin.
Kirjan raa'immat tapahtumat kerrotaan alkupuolella. Sen jälkeen kaikki on enemmänkin selviytymistä. Mielestäni kuitenkin kaikista kauheimmat asiat eivät ole alun hirvittävät teot, vaan se henkinen kärsimys ja ne tunteet, jotka jäävät jäljelle, vaikka kaikki fyysinen paha on jo poissa.
On hyvin raskasta lukea, miten tuo poika vielä aikuisenkin kengissä kaipaa vain äidin hyväksyntää ja rakkautta, toistelee kysymystä "Miksi"? Miksi äiti ei voinut rakastaa? Mikä hänessä, pienessä lapsessa, oli vikana?
Se on kaikista surullisinta.
Tie selvitymiseen ja minän eheyteen on siis hyvin pitkä. Silti kirja on myös kaunis selvitymistarina nöyryytetystä, mutta vahvasta lapsesta, jonka pitää opetella aikuisenakin löytämään tuo vahvuus. Ja löytämään myös anteeksianto, mihin moni meistä ei luultavasti koskaan kykenisi.
Kirja pistää järkyttävyydellään ajattelemaan. Se koskettaa aitoudellaan syvästi. Suosittelen ehdottomasti.
Tähdet: ****
Dave Pelzerin veli Robert E. Pelzer on muuten myös kirjoittanut kirjan, Brother's journey, jota odottelen suomennetavaksi. Kirjassa Robert kertoo ajasta, kun Dave oli jo päässyt perhehelvetistä pois. Äiti siirtyi toteuttamaan mielipuolisia tekojaan Daven veljeen, Robertiin.
Huh huh.
